Tänä päivänä eränkäynti on luonnollisen kehityksen seurauksena muuttunut rajusti elinkeinosta elämyksiä ja makunautintoja tarjoavaksi harrastukseksi, joka kuitenkin on tiukasti lainsäätäjän toimesta rajoitettu. Valtavasti laajentunut tieverkosto metsäteineen on tuonut metsästysharrastuksen käytännöllisesti katsoen kaikkien halukkaiden ulottuville.
Kaatamon Erän jäsenmäärä on runsaat 90 henkilöä. Määrä on ollut hieman laskusuuntainen, vaikka uusia jäseniä hyväksytään seuraan huomattavasti väljemmin kuin seuran perustamisen aikoihin, jolloin vain maanomistajat ja paikkakunnalla asuvat pääsivät mukaan seuraan.

Riistanhoito katsotaan seurassa erittäin tärkeäksi toimintamuodoksi. Etenkin vierasperäisten pienpetojen, kuten minkin ja supikoiran metsästykseen on panostettu pitämällä loukuntekokursseja sekä opastamalla niiden käyttöä ja turvallista sijoittamista luontoon. Erityisesti nuorten innostamista riistanhoitoon pidetään tärkeänä perinteenä. Riistan ruokinta riistapelloilla ja talvisilla ruokintapaikoilla antaa mukavaa lisäpontta metsästysharrastukseen. Kaatamon ympäristön liikenneturvallisuutta on pyritty parantamaan sijoitramalla hirvien nuolukiviä vähintään kilometrin päähän autoteistä.
Yhteistyö maanomistajien kanssa on sujunut erittäin myönteisesti, seuralla on vuokralla noin 250 yksityistä tilaa metsästyskäyttöön. Kaatamon Erän alueella on lisäksi laaja Yhteismetsäalue, jolla on nelisenkymmentä osakasta. Seura järjestää perinteisesti isänpäivänä maanomistajille, kyläläisille ja seuran jäsenille perheineen hirvipeijaiset. Hirvipaistin lisäksi tarjolla on perinteisiä karjalaisia pitopöydän herkkuja. Peijaisissa käy vuosittain kolmisensataa paistinystävää. Hirvipeijaiset järjestetään seuran metsästysmajassa, joka tarjoaakin siihen erinomaiset puitteet.

Kaatamon Erä järjestää vuosittain ampuma-, hirvenhiihto-, eräpolku- ja pilkkikilpailuja, joten yksipuolisesta harrastuksesta metsästysseuraan kuulumisessa ei ole kysymys. Kaatamon Erän jäsenmäärä on runsaat 90 henkilöä ja uusia jäseniä hyväksytään seuraan huomattavasti väljemmin kuin seuran perustamisen aikoihin, jolloin vain maanomistajat ja paikkakunnalla asuvat pääsivät mukaan seuraan.
Näillä sivuilla voit katsoa kuvia tapahtumista, hirvijahdista tai muusta toiminnasta. Jos sinua alkoi kiinnostaa toiminta Kaatamon Erässä tai haluaisit osallistua esimerkiksi loukuntekokurssille, voit ottaa yhteyttä Yhteystiedot -linkistä!
Uusimmat kommentit